Blogini kertoo minun laihdutusmatkastani. En kehota ketään tervettä tai syömishäiriöstä toipuvaa ihmistä lukemaan blogiani. Mikäli kuitenkin tahdot minun blogiani seurailla, teet sen omalla vastuulla. En halua innostaa teksteilläni ketään syömishäiriön kierteisiin.


Kaikki blogini kuvat, ellei toisin mainita, on otettu sivulta weheartit.com.


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

3.

Eilinen meni ihan jees loppujen lopuksikin. En illalla syönyt kuin miehen pakottamana kaksi lusikallista jäätelöä..Ja vettä paljon! Eli kalorit jäi ihan heittämällä alle 500kCal.

Tänään olin taas töissä. Aamupalaksi join mukin teetä, noin 35kCal. Töissä söin ruokaa noin 200kCal verran. Töistä kotiin tultua en ole syönyt vielä mitään, mutta kiva tietää, että vielä puolet kaloreista on käyttämättä. Vettä tietenkin aion taas litkiä ihan kunnolla (jollekin muulle tämä ehkä tarkoittaa 3litraa tai enemmän, mun päivän ennätys on alle 1,5litraa. Oon surkea juomaan!). Mies puhui, että illalla sitten syödään leipää. Katotaan kuinka käy! Yhden leivän nyt ainakin vois ihan senkin takia syödä, ettei mene kalorit liian minimiin ja alkaa jossain vaiheessa sitten tulla halu ahmia. Ja teetä aion kupin juoda, ihana juoda jotain lämmintä kun alkaa nämä syysillat olla niin kylmiä jo!



Tumblr_matahudqj41rces6yo1_500_large 



En päässyt aamulla puntarilla käymään, koska mies oli kotona. Tai ei se mikään este ole, mutta en vain halua, että mies vahingossakaan näkee mitä painan. Se on sellainen salaisuus, mitä en kyllä mieheni kanssa jaa, ennen kuin se luku on tarpeeksi pieni.

Me aletaan miekkosen kanssa leffailemaan, taidanpa napsauttaa teevedenkeittimen päälle. Rentouttavaa sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti