Niin, sain siis työhaastattelun yhtäkkiä. Se oli omituista. Kaikki meni kuitenkin ok. Nyt vain sitten ootellaan piiiiitkään ennen kuin kuulen sieltä mitään. Tää haastattelu tuli nimittäin heillekin vähän yllätyksenä (!).
Syömiset ja liikunnat on menny päin helvettiä. Oon syönyt. Oon syönyt liikaa ja vääriä ruokia. En oo käynyt liikkumassa, vaikka ois todellakin pitänyt. En oo vieläkään muistanut maksaa itselleni noita jumppatunteja, että pääsis niitä harrastamaan. Pitäs nyt taas ottaa itteään niskasta kiinni rankalla kädellä. Oon niin vihanen itelleni. Aamut ja päivät menee kyllä aina hyvin syömättä. Sitten illalla kun ollaan miehen kanssa molemmat kotona, syön kaikki herkut ja ruuat, mitä mieskin syö. Ugh. En yhtään tiedä, mitä tällä hetkellä painan, enkä oikeen haluaiskaan tietää. Nyt vaan paasto päälle, jotta pääsen takas tuohon -3kg ja voin jatkaa siitä.
Välillä oon miettiny, että mulle näyttää nuo ahmimiskohtaukset tulevan sillon, kun tiedän, että jotain tärkeää on tulossa. Haluanko mä vaan sabotoida hyvät asiat itseltäni? Esimerkiksi viikon ennen häitä mätin ruokaa molemmin käsin. Ja lihoin. Lihoinko mä alitajuntaisesti tahallaan? Sama juttu, kun kuulin, että pääsen työhaastatteluun. Taas ruokaa kaksi käsin. Ajattelenko mä, että mä en ansaitse noita hyviä asioita ja yritän sabotoida ne lihomalla, koska kukaan ei halua lihavaa naista? Onkohan tässä järkeä.. Mutta tuolta musta usein tuntuu, enkä jotenki pysty estää itseäni tekemästä niin. Hävettää jälkikäteen omat hääkuvat, olin kamalan turpee. Ja silti toi mies halus mut. Enkö mä kuitenkaan opi, että vaikka oon vähän isompi, niin hyviä asioita voi tapahtua mulle?
Mä tarvisin nyt niin paljon tsemppiä tähän touhuun. Mä tiedän, että mä pystyn olla vähällä ruualla. nyt vaan pitäs saada liikuntakin kuvioihin..Kolmen viikon päästä ois tärkeet juhlat, joissa haluan näyttää hyvältä. Ja kuukaudenkin päästä ois yhet pippalot. Nyt kyllä pitää maksaa se jumppamaksu!
Ja joku päivä mä olen hoikka, naurava tyttö.
Ja asiasta ihan toiseen: tänään on muuten kansallinen korvapuustipäivä. Moni ei varmaan oo siitä kuullukaan, se on vaan kopioitu tuolta ruottalaisilta, niitten kanelbulla dag. Sen kunniaksi lupasin miehelle tehdä korvapuusteja. En usko, että ne on mikään ongelma mulle ja mun laihdutukselle, en yleensä syö mitään omatekemiäni leivoksia. Enkä edes oikeen tykkää pullasta.
Ja asiasta ihan toiseen: tänään on muuten kansallinen korvapuustipäivä. Moni ei varmaan oo siitä kuullukaan, se on vaan kopioitu tuolta ruottalaisilta, niitten kanelbulla dag. Sen kunniaksi lupasin miehelle tehdä korvapuusteja. En usko, että ne on mikään ongelma mulle ja mun laihdutukselle, en yleensä syö mitään omatekemiäni leivoksia. Enkä edes oikeen tykkää pullasta.
Siispä leipomaan!
Rakkaudella, Lilja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti