Blogini kertoo minun laihdutusmatkastani. En kehota ketään tervettä tai syömishäiriöstä toipuvaa ihmistä lukemaan blogiani. Mikäli kuitenkin tahdot minun blogiani seurailla, teet sen omalla vastuulla. En halua innostaa teksteilläni ketään syömishäiriön kierteisiin.


Kaikki blogini kuvat, ellei toisin mainita, on otettu sivulta weheartit.com.


maanantai 28. tammikuuta 2013

26.

Ah, eilen oli kyllä aivan ihana treeni!
En taas muistanutkaan miten ihanaa on oikeesti liueta hikenä salin lattialle.
Eilinen oli siis punttitreeni.
Tänäaamuna kävin sitten heittämässä aerobisen treenin.
Se oli yllättävän tuskaista, varmaankin johtuen siitä, että olin pelkän kevyen aamupalan voimin.
En oo oikeen mikään aamutreenaaja.

Tumblr_mbi75puihc1ris0fvo1_500_large 

Aamupala:
Puuroa ja vähän marjoja päällä
Lounas:
Kaksi nakkia + vähän muusia + salaattia

Muuta en oo vielä ehtinyt.
Mutta ajattelin illalla tehdä jotain kevyttä keittoa.
Tarkotus ois nyt taas yrittää, ettei tä laihduttaminen luisu siihen syömättömyytteen.
Koska siitä ei seuraa muuta kun jälkikäteen ahmimista.
Se on tasan se syy miksi mä laihdun 15kg ja lihon 20.
Ja tarkotus on samalla löytää se ihana liikunnanilo,
mikä nyt ainakin tuntuu kyllä taas löytyneen! <:

 Tumblr_mhc8oiac7f1s4vkhao1_500_large

Aion lisäillä jotain kuvia kropastani, kun vaan ehdin.
Toivottavasti vaikka seuraavaan postaukseen!
Vaikka ennemmin kyllä kattelis noita thinspokuvia.
Mutta näkeepä sitten paremmin, missä mennään.

Nyt kuitenkin täytyy jatkaa taas työhakemusten laittamista.
Vihaan tätä joka keväistä työnhakurumbaa ja toivon, että unelmien työpaikka löytyis heti sitten kun valmistun.
Ettei tarvi koko ajan olla hakemassa töitä.
Tällä hetkellä mulla siis on työpaikka, mutta se ei oo lähelläkään sitä, mitä opiskelen.
Ja ois pakko saada sitä oman alan työkokemusta!
 Samaistuuko joku mun tunteisiin?

Nyt siis työnhakuun! 

Rakkaudella, Lilja
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti