En ehtinyt viikonloppuna kirjottelemaan, joten koitan nyt kirjotella niidenkin päivien kuulumiset.
Perjantaina olin koulussa ja yhdessä töihin liittyvässä jutussa.
Tarkoitus oli mennä salille vielä sen jälkeen, mutta jotenkin koko kroppa huusi välipäivää,
joten päätin olla menemättä.
Pitää sitä kai joskus levätäkkin.
Illalla näin rakasta ystävääni pitkästä aikaa.
Juteltiin ja juotiin hieman viiniä.
Täytyy myöntää, että tuli ihan kauhean huono omatunto tuosta viinistä.
Muuten söin ihan normaalisti.
Lauantaina olin päivän töissä ja olin jotenkin todella huonolla tuulella.
Mieheni päätti piristää lähtemällä mun kanssa salille.
Sen jälkeen oli kyllä parempi mieli!
Ilta olikin sitten saunomista ja pientä herkuttelua.
Tai omalla kohdalla se herkuttelu oli siis rasvatonta&maustamatonta jogurttia + marjoja.
Mutta kuitenkin.
Sunnuntaina olin taas töissä.
Olin aivan poikki töiden jälkeen enkä jaksanut lähteä liikkumaan.
Söin suht normaalisti, kuten muinakin päivinä.
Laiskatti ja katseltiin leffa.
Tänä aamuna sitten kävinkin ensimmäistä kertaa puntarissa torstain jälkeen.
Torstainahan tulosta oli -2kg.
Kyllähän sitä ehkä hieman naama venähti, kun puntari laukoi luvun +1kg.
Whoooot?
Kai sitä sitten tuli syötyä enemmän viikonloppuna kun mitä itse luulen.
Ja kai sitten parilla liikkumattomalla päivällä on noin suuri vaikutus.
Tuli kuitenkin sitten hyvä tsemppi lähteä heti aamusta salille.
Sali oli tupaten täynnä, mutta kyllä siellä sai luikerreltua sen verran,
että sai tehtyä, mitä tahtoi.
Olisin kyllä voinut myös body pumppiin mennä.
Ehkä toisaalta vähän harmittaa, olisi kyllä ollut body pumpin vuoro.
Mutta näillä mennään :>
Tänään oon syönyt:
Aamupala: puuroa
Päivällinen: lohta + vähän kastiketta + iso annos salaattia ja tomaattia + yksi leipä
Nyt oon edelleen koululla siis, missä oon koko päivän ollu (käyn koulun salilla liikkumassa).
Nyt pitäis kai alkaa puurtamaan koulujuttuja,
koska tänään menee todella myöhään koulussa.
Rakkaudella, Lilja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti